Aalto Debating Societyn Talouskasvu vs. Degrowth -väittely

Vietin tänään iltaa Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulun juhlasalissa kuuntelemassa Aalto Debating Societyn järjestämää debattia Talouskasvu vs. Degrowth noin viidensadan muun kuulijan kanssa.

Väittelijöinä olivat kauppakorkeakoulun professorit Vesa Puttonen, Seppo Ikäheimo, Matti Pohjola ja Aalto-yliopiston tutkija Timo Järvensivu.

Keskustelu poukkoili puolelta toiselle ja puhujat käyttivät välillä vähintäänkin mielenkiintoisia argumentteja. Väittelyssä vilisi niin kommunistikortteja kuin syytöksiä investointipankkiirien “vähennysarvon” luomisesta, eli hyvinvoinnin imemisestä yhteiskunnasta. Valitettavasti keskustelun taso ei monessakaan kohtaa päätä huimannut, eivätkä väittelijät usein vastanneet toistensa kysymyksiin, vaan väistivät vaikeat kysymykset ja siirtyivät surutta seuraavaan aiheeseen. Väittely eteni lopussa kuitenkin pikku hiljaa siihen, mistä aiheessa mielestäni todella on kyse, eli talouden ympäristövaikutusten huomioimiseen.

Aluksi degrowth määriteltiin ekologisen ja kulttuurisen näkökulman kautta. Keskityn tässä kirjoituksessa lähinnä ensimmäiseen. Järvensivu määritteli degrowthin ekologiselta kannalta jotakuinkin niin, että nykyisellä menolla jatkuvan ylikulutuksen ja ns. luontovelan takia talous tulee romahtamaan ja degrowth tarkoittaakin hallittua talouden supistamista, jotta rajulta romahdukselta ja kriisiltä vältyttäisiin. Talouskasvu taas määriteltiin tuotantopotentiaalin kasvuna, eikä BKT:n kasvuna, mikä oli määritelmän esittäneeltä Pohjolalta hieman outo veto. Yleensä talouskasvusta puhuttaessa puhutaan kuitenkin juuri BKT:n kasvusta. Tällöin talous voi kasvaa tuottavuuden kasvun lisäksi esimerkiksi siten, että jotain ennen talouden ulkopuolista tuodaan sen piiriin, kuten lastenhoidon siirtyminen vanhemmilta julkiseksi tai yksityiseksi palveluksi. Jotkut näkevät tällaisen talouden laajenemisen lähinnä negatiivisena asiana, mutta on huomioitava, että talouden laajetessa, eli BKT:n kasvaessa, myös veropohja kasvaa, eli julkisen talouden ylläpito helpottuu. Käsittääkseni BKT onkin kehitetty alunperin juuri valtioiden verotettavan tuotannon määrittämiseksi.

Talouskasvun argumentoitiin pelastavan ihmiset köyhyydestä, parantavan elinajanodotetta ja onnellisuutta. Näin toki monessa mielessä onkin. Lisää talouskasvun ja esimerkiksi lapsikuolleisuuden yhteydestä voi katsoa professori Hans Roslingin videoista, joita suosittelen lämpimästi. Myös ympäristöongelmien väitettiin ratkeavan talouskasvulla, koska rikkaammat maat voivat panostaa enemmän ympäristöongelmien hoitoon kuin köyhät maat. Keskustelijoilta jäi mainitsematta, että kyseessä on niin sanottu EKC eli Environmental Kuznets Curve -argumentti, jonka mukaan taloudellisen hyvinvoinnin kasvaessa ympäristöongelmat ensin pahenevat, mutta lopulta alkavat vähentyä. Valitettavasti tämä käyrä ei päde globaalien ongelmien, kuten hiilidioksidin kohdalla.

Degrowth-keskustelua jonkin verran seuranneena päädyn aina samaan lopputulokseen kuin monet muutkin, eli on turha puhua talouskasvusta tai laskusta, vaan oleellisempi kysymys on ympäristövaikutusten huomioiminen taloudessa. Tästä myös kaikki väittelijät tuntuivat olevan yhtä mieltä. Miksei ympäristövaikutuksia sitten jo ole huomioitu hinnoissa? Pohjola koki ongelmaksi politiikan. On siis poliitikkojen vika, että he eivät saa sovituksi globaaleista veroista tai päästökaupasta, jolla esimerkiksi ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä. Näkemys on naiivi, koska poliitikot ovat demokratiassa kansan valitsemia eikä vastuu siten pääty poliitikkoihin, vaan valuu viime kädessä kansalle. Järvensivu kiteyttikin lopussa, että meidän kaikkien vastuulla on vaikuttaa yhteisiin pelisääntöihin siten, että ympäristön kestävyys otetaan huomioon.

Uralle

Aloitan piakkoin työskentelyn vakituisessa työsuhteessa. Se tuntuu oudolta, koska suurin osa ikäisistäni kavereista opiskelee mahdollisesti montakin tulevaa vuotta. Itselläni opinnot ovat nyt kuitenkin omalta osaltaan paketissa ja ne oikeat työt alkamassa.

Monet ystäväni liittävät työelämään siirtymiseen paljon negatiivisia mielikuvia. Tämä johtuu toisaalta siitä, että työelämä koetaan raskaana ja toisaalta siitä, että opiskelu vastaavasti nähdään yhtenä elämän parhaista ajoista. Töissä joutuu kuitenkin viettämään yleensä 8 tuntia päivässä ja useimmissa tapauksissa vielä sillä surullisenkuuluisalla 9-17 rytmillä. Kesätöissä tämän vielä kestää, kun tietää pääsevänsä takaisin opintojen pariin jo kolmen tai neljän kuukauden kuluessa, mutta vakitöihin siirryttäessä hommia riittää ainakin 40 vuotta, jos meidän ikäpolvemme ylipäänsä koskaan pääsee eläkkeelle. Opiskelijana taas voi nukkua pitkään, juhlia myöhään ja mennä luennolle jos huvittaa.

Tarinassa on myös toinen puoli. Duuni voi olla myös antoisaa ja siksi kannattaakin käyttää aika paljon paukkuja siihen, että voi työkseen tehdä jotain josta nauttii. Työ tosiaan vie aika suuren osan elämästä, joten sillä mitä tekee ja miten sen itse kokee on aika paljon väliä. Kyllä opinnotkin vievät aikaa ja ovat välillä stressaavia, mutta itseään kiinnostavien aiheiden parissa jaksaa puurtaa ja näin on varmasti palkkatöiden kohdallakin. Joillekin tutuilleni normaali työviikko on jopa lepsu, sillä heillä viikkotunteja kertyy enemmänkin 60 kuin 40. Kun heiltä kysyy miksi he haluavat/suostuvat viettämään niin paljon ajastaan leivänansainnan parissa, on vastauksena usein juuri työn kiinnostavuus. Harva jaksaisikaan sellaista vain paremman elintason toiveessa.

Lisäksi nykymaailmassa on vaikea uskoa lineaariseen uraputkeen. Joustoja on joka suuntaan ja ainakaan samassa työpaikassa tuskin tulee montaa vuosikymmentä vietettyä, vaikka haluaisikin. Uskon, että tulevaisuudessa joustot työn ja ja vapaa-ajan järjestelyiden kanssa tulevat lisääntymään, eli on entistä enemmän mahdollisuuksia joustavaan työaikaan, sapattivapaisiin, etätöihin, vapaa-ajan korotuksiin palkankorotusten sijaan ja lyhyemmän työviikon tekemiseen.

Jos tiedonjano iskee, niin mikä estää palaamasta opintojen pariin. Itsellänikin on haaveena suorittaa vielä DI-tutkintokin loppuun jollain aikataululla. Vaikka opiskelijaelämään ei töissä ollessaan voi täysipainoisesti osallistua, tulen pitämään yhteyttä opiskelijakavereihin ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin parhaani mukaan.

Siirtyminen opinnoista työelämään ei ole niin jyrkkää eikä niin lopullista kuin joskus aiemmin. Kannustan kaikkia opiskelemaan niin kauan ja paljon kuin hyvältä tuntuu ja etsimään itseään kiinnostavia töitä, jotta voi jatkossakin nauttia siitä mitä tekee. Itse olen lähinnä innoissani työelämään siirtymisestä. Ennen kaikkea niissä oikeissa töissä on mahdollista vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.

Pitkä loma

Usein loma on lyhyt. Minulla ei. Työssäkäyvillä loma on lyhyt hengähdys arjen keskellä eivätkä opiskelijat kurssien ja kesätöiden maailmassa ole usein lomasta kuulleetkaan. Minun lomani on pitkä. Opinnot tuli pakettiin jo heinäkuun puolessavälissä ja sain sovittua työn alkavan vasta lokakuussa, joten minulla tulee olemaan tässä välissä yhteensä kaksi ja puoli kuukautta sapattia. Valmistumisen yhteydessä onkin tavallisempaa ottaa vähän pidempi pätkä vapaata.

Usein valmistumisen jälkeen lähdetään kiertämään maailmaa. Minä en. Olen juuri ollut vuoden Amsterdamissa ja samalla tuli tarkastettua niin Lontoo, Bryssel kuin Pariisikin. Ei ole mieletöntä intoa lähteä johonkin painamaan. Lomaani ei ole sen kummemmat suunnitelmat vaivanneet.

Ajan viettäminen kotosalla on reisaamiseen nähden eri tavalla avartavaa. Tarkoituksena on ollut rentoutua oikein olan takaa ja tuntea ajan tajun muuttuminen – tottua siihen, että ei ole kiire, ei ole pakkoa, ei ole tehtävää. Rentoutua ehtii jo lyhyemmässäkin ajassa, joten sitä alkaa luonnostaan pohtia uutta tekemistä.

Tällaisina hetkinä joutuu aktivoitumaan aivan uudella tavalla, kun ei ole ulkoista tarkoitusta, johon nojautua. Vanhat paperit saa järjesteltyä ja tulee harkittua uusien harrastusten aloittamista. Ehkäpä tällaisia lomia olisi syytä olla enemmänkin, eikä vain kerran elämässä, valmistumisen jälkeen. Usein nimittäin pitkän loman aikana itsestä löytää aivan uusia puolia. Minä ainakin.

Yhden jakson loppu

Persoonallisuustesteissä joskus kysytään henkilön taipumusta enemmänkin aloittaa vai lopettaa projekteja. Tässä blogissa alku oli innokas, mutta lopettaminen on jäänyt vähän puolitiehen. Syksyllä vielä jaksoin kirjoitella lähes viikoittain tai vähintään kahden viikon välein, mutta nyt viimeisimmästä kirjoituksesta on jo lähes neljä kuukautta. En ole ainoa. Tämä lienee kovin tyypillistä muillekin blogeille.

Vaikka merkittävä osa viime kuukausien ohjelmasta on täyttynyt lopputyön kirjoittamisella, on tapahtumia riittänyt muutenkin. Sitten viimeisen kirjoituksen olemme muuttaneet takaisin Suomeen ja gradu tuli kirjoitettua ja olen ehtinyt olla lomalla jo lähes heinäkuun alkupuolelta asti. Vielä Alankomaissakin tapahtui vaikka kuinka paljon, sillä ei se lopputyö kuitenkaan koko elämää vienyt. Meidän luonamme ehti vierailla Mitjo, Elinan sukulaisia, minun vanhempani ja olimme vielä itsekin vierailulla Pariisissa.

Koko vuotta tarkasteltaessa vieraat nousevat esille useamminkin. On ollut todella mukavaa, että niin moni on käynyt kylässä jolloin olemme päässeet esittelemään väliaikaista kotikaupunkiamme. Ystävien ja sukulaisten kanssa tulee vieläpä tehneeksi asioita joita ei ehkä muuten tekisi, ja siten näkee kaupungista aivan uusia puolia. Mitjon kanssa pyöräilimme pitkän lenkin Amsterdamin ulkopuolella, Elina kävi sukulaistensa kanssa Haarlemissa ja vanhempieni kanssa vierailimme sekä Keukenhofin tulppaanipuistossa että Alkmaarissa sijaitsevassa Burger’s Zoossa.

Pyöräillessä maaseutumaisemissa huomasimme kevään edenneen todella nopeasti ja siitä johtuen meinasimme huomaamattamme polttaa kasvomme auringon paahteessa. Samaan aikaan moni Suomessa valitteli likaisia kinoksia. Ystävän kehut kuultuaan alkaa itsekin uskoa, että Amsterdam on poikkeuksellisen mukava kaupunki. Kuitenkin tässä eurooppalaisesti merkittävän kauppavaltion pääkaupungissa voi kerrostaloasukas avata ulko-oven, juoda kahvia ja lukea päivän lehden rappusilla ihmisten vilistäessä ohi.

Pariisissakin ehdimme vierailla, tuttuun tapaan toukokuussa. Juna kulkee Keski-Euroopassa nätisti. Kun isot nähtävyydet on jo kertaalleen koettu, voi kaupungilla pyöriä rennommalla asenteella. Kavereiden luona vierailussa on aina se hyvä puoli, että kuulee paikallisen suositukset parhaista kohteista. Jos jotain negatiivistakin täytyy sanoa, niin Pariisi ei ole ehkä oivallisin kaupunki juhlia jääkiekon maailmanmestaruutta.

Lopputyön tekeminen muistutti maratonjuoksua. Välillä tuntui, ettei millään jaksa eteenpäin, mutta jo seuraavan mutkan jälkeen sai uusia voimia ja matkanteko maittoi jälleen. Alussa on aina epävarmuutta, keskellä tulee monta muutosta alkuperäisiin suunnitelmiin ja loppua kohden pitää kiristää. Jälkeenpäin katsottaessa homma meni kuitenkin aika hienosti. Joskus sitä ihmettelee miten itse saikaan kirjoitettua niin laajan tutkimuksen, että jo sen lukeminen vaikuttaa välillä ylivoimaisen työläältä. Harmi, etten kirjoitellut enempiä tuntemuksia matkan varrelta, sillä niitä juttuja olisi varmasti mukava lukea myöhemmin. Työläästä ja haastavasta projektista nimittäin oppi paljon, eikä suinkaan pelkästään itse aiheeseen liittyen, vaan juurikin yleistä selviytymisstrategiaa vaikean työn edessä.

Nyt kun hakemus maisterintodistuksestakin on jo lähetetty opintotoimistoon on Hollannin vuosi tulossa päätökseen. Ehkä myöhemmin kirjoittelen vielä laajemman reflektion koko vuoden tapahtumista, nyt kokonaiskuvaa on vielä vaikea hahmottaa. Tiivistetysti voi todeta, että maisterintutkinnon lisäksi olen  monta kokemusta ja hyvää ystävää rikkaampi. En voi kuin kannustaa muitakin opiskelijoita lähtemään vähintään vaihtoon tai jos intoa riittää, niin suorittamaan ulkomaista tutkintoa.

P.S. Mahdollisen laajemman reflektion lisäksi tämä blogi jatkaa epäsäännöllisesti enemmän tai vähemmän jäsenneltyjen ajatusten ja kokemusten jakamisen välineenä. Stay tuned!

Ehdokassuosituksia Helsingissä ja Uudellamaalla

Ehdokassuositukset ovat päivän (tai ehkä viime viikon) sana. Minultakin on suosituksia jo muutamaan otteeseen kyselty, joten lienee tehokasta suoraan julkaista ne.

Oras Tynkkysen mukaan ympäristöystävälliset valinnat tulisivat olla helppoja, hauskoja ja halpoja. Eduskuntavaaleissa äänestämisen  jos minkä tulisi olla ympäristöystävällinen valinta, joten pyrin omalta osaltani helpottamaan lukijoiden valintaa tai vähintäänkin avartamaan valinnan mahdollisuuksia.

On aluksi todettava, että hyviä on monta, eikä kaikkien mainitseminen ole millään mahdollista. Lista perustuu minun näkemykseeni sellaisista pätevistä ehdokkaista, joita ei ole muuten mielestäni tarpeeksi suositeltu. Koska eduskuntavaaleissa ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja toissijaisesti henkilölle, en kannusta äänestämään muita puolueita kuin Vihreitä, vaikka muissakin puolueissa toki on hyviä ehdokkaita.

Helsinki

Kaikki ehdokkaat

- Mari Puoskari: DI, Strategiakonsultti, kaupunginvaltuutettu, Vihreiden varapuheenjohtaja. Pätevä, talousasioita tunteva ehdokas, joka todella ansaitsisi päästä eduskuntaan.

- Leo Stranius: HM, Luonto-Liiton pääsihteeri.  Ahkerin ja silti tehokkain ihminen, jonka tunnen. Todellinen ympäristöasiantuntija ja täydestä sydämestä puolustaa ympäristönäkökulmaa. Erityisesti mainittava Leon kyky viestiä asiansa positiiviseen ja rauhalliseen sävyyn tilanteessa kuin tilanteessa.

- Tuuli Kousa: LL.M., Viestintäpäällikkö. Nuori ja menestynyt vihreä vaikuttaja. Poliittista kokemusta on tullut mm. London School of Economicsin oppilaskunnan puheenjohtajana. Uskaltaa olla eri mieltä ja tuo mielestäni mukavaa särmää Vihreisiin.

- Emma Kari: Helsingin nuorin kaupunginvaltuutettu, pitkän linjan kansalaisaktiivi ja lähes varmasti tuleva kansanedustaja, jos ei näissä vaaleissa niin ainakin myöhemmin. Tunnettu mm. kasvisruokapäivän alullepanijana ja peräänantamattomana heikoimpien puolestapuhujana.

Muiden suosituksia:
Soininvaara
Stranius
Tynkkynen

Hesarin selvitys suosituista ehdokkaista

Uusimaa

Kaikki ehdokkaat

- Tiina Elo: MMM. Kaupunginvaltuutettu, Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunkisuunnittelulautakunnan vpj. Ymmärtää vahvasti kunnallisten hankintojen ja yhdyskuntarakenteen merkityksen ja on jo pystynyt vaikuttamaan näihin tehokkaasti. Erittäin kaivattu jäsen eduskuntaan.

- Heikki Hiilamo: FT, VTT, tutkimusprofessori. Köyhyyden, sosiaalipolitiikan ja hyvinvointivaltion asiantuntija. Hiilamon näkemyksillä Suomessa voitaisiin todella parantaa kaikkein köyhimpien mahdollisuuksia ja päästä järjettömistä tuloloukuista eroon.

- Jari Ihonen: TkT, erikoistutkija. Todellinen energia-asiantuntija niin tekniikan kuin politiikan osalta. Hänen kaltaisiaan osaajia ei eduskunnassa ole tarpeeksi. Jos tulevaisuuden energiakysymykset ovat sinulle tärkeitä, äänestä Jari eduskuntaan.

- Satu Raudasoja: Satu on erittäinen aktiivinen nuori ja mukana politiikan lisäksi mm. partiossa ja urheilutoiminnassa. Tunnen Sadun hyvänä kuuntelijana ja henkilönä, joka ottaa asioista selvää. Sadulta puuttuu poliitikkoja usein leimaava itsekehu, mutta juuri siksi hänen on hyvä olla mukana päättämässä asioista.

Muiden suosituksia:

Soininvaara
Stranius
Tynkkynen

Uusi hallitus

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden (kuulemma näin on sanonut alunperin Niels Bohr, eikä suinkaan Ahti Karjalainen). Yritetään silti. Toivottavasti olen väärässä.

Jatkan Relanderin pohdintoja hallituspohjasta. Alunperin minun piti ennustaa hallituspohjaa ennustamalla eduskuntavaalien tulosta, mutta nyt tilanne on niin absurdi, että tulevaa hallitusta voi tarkastella ihan kannatuksista riippumatta. Riittää, että arvaa neljän suuren olevan jossain järjestyksessä Kokoomus, SDP, Keskusta ja Persut. Tarkastelen hallituspohjaa eri ohjelmaehdotuksien ja niihin liittyvien kynnyskysymysten kautta.

Vakausrahastot: Persuille kynnyskysymys ja he ovat tässä yksin. Persut eivät lähde hallitukseen.

Ydinvoima: Kokoomus haluaa kirjata hallitusohjelmaan, Keskusta ja SDP eivät halua kirjausta. Vihreät haluavat, että kirjataan ei ydinvoimalle. Kokoomus tuskin saa tavoitetta yksin läpi, mutta Vihreät eivät ainakaan saa. Ohjelmaan ei kirjata mitään tai kirjataan jotain epämääräistä. Vihreät eivät lähde hallitukseen.

Jäljellä on vanhat suuret puolueet, jotka tuskin kolmistaan hallitusta muodostavat. Olivat hallituksessa mitkä tahansa kaksi näistä, tarvitaan liuta pikkupuolueita, koska Persuilla ja Vihreillä ovat kuitenkin syöneet edellisten kannatusta.

Pakkoruotsi: Jäljellä olevissa hallitusehdokkaissa on paljon sellaisia, jotka olisivat tästä valmiita luopumaan. Kuitenkaan RKP ei lähde hallitukseen, joka heikentää ruotsinkielen asemaa. RKP tarvitaan hallitukseen, joten asia ei muutu ensi vaalikaudella.

Sukupuolineutraali avioliittolaki: Kaikki puolueet Persuja ja KD:ja lukuun ottamatta kannattavat ainakin varovaisesti. Kuitenkaan KD ei lähde hallitukseen, joka tällaista ehdottaa. KD tarvitaan hallitukseen, joten asia torpataan ensi vaalikaudella.

Myönnän, että kaksi viimeistä pointtia riippuu jo vähän kannatuksistakin ja ennen kaikkea suurten puolueiden liberaalisiipien osuudesta, mutta ensimmäiset kynnyskysymykset vakautusrahastoista ja ydinvoimasta ovat niin voimakkaita, että mahdollisesti kumpikaan Vihreistä ja Persuista ei mene hallitukseen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että molemmat ovat oppositiossa. Miettikääs kuinka voimakas oppositio se on. Paradoksaalisesti on siis niin, että hallitukseen on vaikea saada puolueita, mutta myös oppositio on harvinaisen heikko.

Kuten kaveri ehti jo Relanderin kirjoitusta kommentoida, tekee mieli jatkaa ulkomailla oleskelua neljä vuotta lisää, jos ennustukset osuvat lähellekään oikein.

Tärkeistä tapahtumista tiiviisti

Kun blogin tarkoituksena on kuvata elämää vuoden aikana, pitäisi tärkeitä tapahtumia luonnollisesti korostaa vähemmän tärkeiden kustannuksella. Ongelmaksi muodostuu se, että tärkeät tapahtumat voivat tapahtua niin sumpussa, että niiden kaikkien kuvaus ei millään onnistu, jos haluaa pitää jonkin rajan kirjoituksen pituudella. Nyt on käynyt juurikin näin. Yritän olla tiivis.

Sitten viime kirjoittelun on tapahtunut valtavasti. Osallistuimme TEDxAmsterdamin tapahtumaan, jossa seurattiin oikean TEDin livelähetystä ja nautittiin myös paikallisista lyhyistä esityksistä. Läheskään kaikki TEDin pätkät eivät ole vielä netissä, mutta esimerkiksi Deb Royn esitys oli huikaiseva.

Kävimme moikkamassa tuttuja Nottinghamissa ja vietimme samalla pari päivää Lontoossa. Ensimmäinen kerta Englannissa. Jos sää on Alankomaissa välillä kehnon oloinen, ei Englantiakaan voi tässä suhteessa kehua. Suomalaisena kestää sään kuin sään, mutta se ei johdu niinkään kansallisista ominaisuuksista vaan hyvästä varustuksesta. Varsinkin Nottinghamissa silmään pisti se, että useimmilla kanssaihmisillä ei ollut takkia päällä! Minulla sentään oli pitkähihainen, takki, kaulahuivi, pipo ja hanskat ja silti oli vähän vilu. Kyllä niillä muillakin oli kylmä, mutta jostain syystä vaatetusta ei osattu lisätä. Omituisuuksista huolimatta ihmiset olivat mukavia. Erityismaininta pitää antaa yliopiston kampukselle, joka on iso ja kaunis. Joka tiedekunnalla on oma puutarha rakennuksen edessä ja avaria niittyjä riittää.

Lontoossa ehtii kahden päivän aikana nähdä ne kohteet, jotka kaikki näkevät. Pitää kyllä kiittää paikallista ratkaisua pitää maailman kuulut museot kaikille ilmaisina. Näin pitäisi tehdä Suomessakin. Suosittelen museoiden opaskierroksille osallistumista, sillä kaikki taide aukeaa paremmin asiantuntijan avulla. Yksittäisestä seinäkaiverruksesta muiden joukossa paljastuukin kokonainen tarina Buddhan syntymästä. Reissulla tuli nähtyä myös London School of Economicsin tuttuja. Oli kiva kuulla muidenkin kokemuksia vuoden maisteriohjelmasta ja opiskelun iloista ja haasteista.

Minun osaltani matka jatkui Suomeen suvun uusia perheenlisäyksiä katsomaan. Enona oleminen ei niin ihmeellistä ole, mutta perheen muut roolien lisäykset tuntuvat hurjilta. Sisko on nyt myös äiti ja omat vanhemmat ovat isovanhempia. Kaikenlaisen kiireen ja turhamaisuuden keskellä pieni vauva muistuttaa siitä mikä todella on tärkeää.

Suomessa tuli sovittua myös lopputyökuvioista ja sain työtarjouksenkin! Lopputyössä esittelen ja arvioin liiketoimintamalleja ns. smart energy konseptiin liittyen. Työn etenemisestä (ahdistuksesta) kirjoittelen kevään edetessä lisää.

Normaalia saunakiintiötä ei Amsterdamissa saa millään täyteen, mutta Suomessa sitäkin tuli kurottua kiinni. Yhden vuorokauden aikana voi saunoa ainakin kolmena eri kertana. Sukulaisten lisäksi oli ilo nähdä taas hyviä ystäviä. Puhuttavaa on niin paljon, ettei yhden kerran näkeminen millään riitä, mutta sekin on parempi kuin ei mitään.

Nyt opintojen viimeinenkin kurssi on takanapäin ja enää on edessä lopputyö. Amsterdamiin on lisäksi todella saapunut kevät: aurinko sen kuin paistaa ja tienvarsien narsissit tervehtivät pyöräilijöitä.

Neljä viikonloppua, neljä kaupunkia

Tässä galleriassa on 30 kuvaa.

Kuvia Haagista, Goudasta, Delftistä ja Alkmaarista, olkaa hyvä. Kuten huomaatte, aurinkoa kaipaavien kannattaa välttää Alankomaita.

Vihreiden politiikan marginaalisuus

Hjalliksen kanssa ohjelmassa esiintynyt Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki joutui kovan kysymyksen eteen. Hjalliksen näkemyksen mukaan Vihreillä on hyviä kantoja esimerkiksi luonnonsuojeluun ja turkistarhaukseen, mutta ne ovat äänestäjän näkökulmasta kuitenkin aika marginaalisia asioita isoihin linjoihin verrattuna. Eikö Vihreiden pitäisi siis keskittyä vähän isompiin juttuihin?

Anni vastasi puolustamalla marginaalisten asioiden esille tuomista, mutta mielestäni kysymys on oikein relevantti. Jos ihmiset todella vieläkin kuvittelevat vihreiden politiikan olevan pelkästään kasvisruokapäiviä ja turkistarhojen kieltämistä, niin Vihreillä on edelleen paha imago-ongelma.

Kyseessä on nimenomaan imago-ongelma, koska minun näkökulmastani Vihreillä on parhaiten hallussa juurikin isot linjat. Hjalliksen tavoin minäkään en äänestä sen perusteella mitä ehdokas on mieltä turkistarhauksesta. Jos ehdokkaalla on tässä asiassa samat eettiset näkemykset kuin minulla, on se kiva plussa, mutta isot linjat ratkaisevat.

Vihreillä on parhaiten hallussa mm. kaupunkirakenteen tiivistäminen, tietoyhteiskuntapolitiikka, joukkoliikenteen merkitys hyvässä kaupungissa, onnellisuuspolitiikka ja kokonaisvaltainen ote ympäristöpolitiikaan. Vihreät ajaa liberaalia politiikkaa, joka puolustaa yhdenvertaista kohtelua kaikille. Lisäksi yksittäisistä asioista täytyy mainita Vihreiden osuvat kannat esimerkiksi maataloustukiin ja puolustuspolitiikkaan. Näiden kaikkien asioiden takia kannatan Vihreitä.

Valitettavasti vieläkin liian monien äänestäjien mielikuvissa Vihreät ovat pelkästään hamppuvaatteissa kulkevia aktivisteja. Niitäkin Vihreissä on ja hyvä niin. Vihreissä on myös strategiakonsultteja ja poliiseja. Moni ei tiedä, että Otaniemessä Vihreät ovat jo kaksissa viime vaaleissa olleet suurin puolue noin 39 prosentin äänikannatuksella.

Vihreät tekevät jo nyt parasta suurten lingojen politiikkaa, joka  palvelee laajaa kohderyhmää. Tämä viesti pitäisi välittää myös duunareille, vanhuksille ja yrittäjille.

Matkustelua Hollannissa

Viikonloppuiset päiväreissut Hollannin sisällä ovat osoittautuneet menestykseksi. Toistaiseksi kohteina ovat olleet Haag, Gouda ja Delft. Ensi viikolla ajateltiin mennä Groningeniin. Kunhan kaikissa kohteissa on käyty, on aikomuksena laittaa kuvakooste tännekin.

Haag ylitti odotukset. Ennakkokäsityksenä kun oli harmaa hallintokaupunki, ei odotusten ylittyminen ole vaikeaa, mutta Haag teki todella vaikutuksen. Yleisesti Hollannin kaupungeissa tuntuu olevan aina kapeita katuja ja matalia taloja, mutta Haag on rakennettu ilmavasti ja kerrostalot tuntuvat pilvenpiirtäjiltä tavallisiin taloihin tottuneelle.

Ohjelmaa meillä riitti. Näimme kiinalaisen uudenvuoden paraatin ja illalla osallistuimme ystävämme kutsumana vietnamilaiseen uudenvuoden juhlaan. Välissä ehdimme shoppailla, syödä hyvin ja piipahtaa Mesgadin panoramassa. Täytyy myöntää, että 120 metriä ympärysmitaltaan oleva taideteos oli todella vaikuttava kokemus.

Kiinalaisessa paraatissa oli mukana lohikäärmeitä, rytmimusiikkia, kiinalaisen koulun oppilaita ja eri tai chi ja kung fu -seurojen näytöksiä. Viimasta huolimatta kaikkein pienimmätkin olivat innolla mukana ja huitoivat kepeillään vähän eri tahtiin kiinnittämättä sen suurempaa huomiota opettajan ohjeisiin.

Illan juhlassa oli hauska nähdä kuinka paljon vietnamilaisia nuoria oli tullut viettämään uutta vuotta. Jokaiselle jaettiin suurlähetystön tekemä vietnamin talouslukuja esittelevä läpyskä, josta opin vietnamin tärkeimmät kauppakumppanit ja talouslaman vaikutukset. Ohjelmapuolella oli tarjolla puheita ja useita tanssi- ja lauluesityksiä, joista jotkut olivat tahattoman koomisia, mutta sitäkin sympaattisempia. Päivä oli meille pitkä, sillä päätimme Amsterdamiin palattuamme mennä vielä kaverin synttäreille.

Ilta venyi aamuun ja päädyimme norjalaistutun luokse kylään ja saunomaan. Vaikka sauna olikin ehkä kahden neliön kokoinen, lämpötila ei päätä huimannut ja löylynheittovälineenä toimi rikkinäinen kertakäyttömuki, oli se kokemisen arvoinen. Kuulemma lähellä on vähän suurempi julkinen sauna, mutta sitä ei ole vielä tullut tarkastettua.

Seuraavana viikonloppuna oli jälleen kahdetkin synttärit. Ensimmäisissä ehdimme vain piipahtaa, mutta vaikutti, että teimme hyvän valinnan keskittyessämme toiseen vaihtoehtoon. Israelilainen päivänsankari ja hänen raskaana oleva naisystävänsä olivat tehneet mitä maukkaimpia ruokia juhlaa varten. Erityisesti hummus oli loistavaa eivätkä jälkkärikakut jääneet siitä yhtään huonommaksi.

Lauantaina matkustimme Goudaan tihkuisessa säässä, mutta se ei menoa haitannut. Pikkukaupungissa oli tunnelmaa ja hauskin näkemäni kaupungintalo. Pieneen kaupunkiin pienet kujat ja kanaalit sopivat oikein näpsäkästi. Ainoa miinus oli toisen maailmansodan vastarintamuseo, jonka kielenä oli vain hollanti. Emme sentään pulittaneet mitään sisäänpääsystä, sillä vuodeksi ostamamme museokortti toi ilmaispääsyn siihenkin näyttelyyn. Kellon lyödessä viisi kaupat menivät kiinni, emmekä epähuomiossa tajunneet ostaa itse juustoa sitä ennen. Ehkä sitten toisella kerralla.

Viime viikonloppuna vuorossa oli latinojuhlat, joissa olimme lähes ainoat Etelä-Amerikan ulkopuolella syntyneet vieraat. Pisco sour maistui ja salsaa tanssittiin. Opin myös, että tequilassa on laatueroja kuten jaloviinoissa konsanaan. Paikalliset nauttivat hienompia versioita siemailemalla shottien sijaan.

Visiitin kohteena oli viimeksi Delft, eli Vermeerin kotipaikka. Koska reissupäiväksi osui sunnuntai, oli kaupunki tyhjemmän oloinen kuin edelliset. Huvittavaa oli, että jopa kirkot olivat kiinni. Onneksi kuitenkin Vermeerin ja Princenhofin museot olivat avoinna, joten jotain tekemistä oli luvassa myös tälle reissulle.

Viimekertaista taidepohdiskelua on helppo jatkaa, koska Vermeerin museossa ei ollut yhtään miehen alkuperäisteosta. Sen sijaan taiteilijan 37:sta teoksesta oli esillä alkuperäiskokoiset valokuvat ja maininnat missä maailmalla aito teos sijaitsee. Täytyy myöntää, että tuntuu oudolta katsella vain valokuvia, mutta ei museo sen takia arvoton ollut. Tässä museossa oli yksi parhaimmista selityksistä taiteilijan historiasta, maalaustekniikan ainutlaatuisuudesta ja taulujen symboliikasta. Itselleni ainakin taiteen taustan avaaminen antaa välineitä ymmärtää ja kysyä parempia kysymyksiä.

Metodikurssi on ollut odotettua rennompi, mutta pelkäsinkin pahinta. Vaikka tenttejä on joka viikko, ei viikon aikana ehdi tulla niin paljon uutta asiaa, että tentit olisivat kovinkaan työläitä. Luentoja on joka päivälle, mutta lukemista on vastaavasti vähemmän. Pääasiana on oppia eri menetelmät tietokoneharjoitusten kautta ja me olemme suoriutuneet niistä yllättävän nopeasti. Kurssi on varmasti yksi maisteriohjelman tärkeimmistä, koska näitä metodeja voi selkeästi soveltaa myöhemmin työelämässä.

Tällä viikolla on muuten luvassa tämän maisteriohjelman viimeinen tentti. Sen jälkeen seuraa kuukauden projekti ja lopputyö. Kevät etenee nopeammin kuin uskoisi.